12/05

Viimeisinä päivinä Kindarumassa pääsin tehtaan tytöksi: päivät olivat erityisiä. Se nyt on ihan sataprosenttisen varmaa, että japanilaiseen tehtaaseen en ikinä olisi päässyt tutustumaan ilman projektia. Työporukka koostui viidestä eri-ikäisestä naisesta ja yhdestä mieshenkilöstä, joka johti töitä. Olen ehkä aiemminkin kirjoittanut tänne blogiin, että 'tuntui kuin olisin ollut elokuvassa', mutta tällä kertaa minun oli tosiaan vaikeaa päästä ajatuksen tasolla sisälle hetkeen. Työ vastasi mielikuvaani japanilaisesta tehtaasta täysin.

Kipittelen täällä niin paljon, että ostin jumppakengät

Taas kiipeilemässä vuorille! 

Maukas dieettituote ja luonnollinen poseeraus

Näin aivan uudenlaisia tuotteita: jellyjä ja riisipalloja. Naiset olivat älyttömän näppäriä ja vaikka näkökulmastani asioita tehtiin yllättävän paljon tehdastyöksi, valmistuivat tuotteet myyntivalmiiksi nopeasti. Ainoa ikävä asia päivissä oli se sama vanha tuttu juttu: pöydät olivat matalalla ja hartiani olivat himpun verran kasassa töiden loputtua. Ja tajuisinpa ottaa enemmän kuvia. Kyseisestä paikasta minulla ei ole yhtäkään. 

Kyllä täällä on oikeasti ihmisiäkin, otan vaan kuvia vääristä paikoista

Eilen tulin uuteen perheeseen. Perheessä on seitsemän henkilöä: isovanhemmat, vanhemmat ja kaksi poikaa sekä Tokiossa asuva tytär. Talo on jättimäisen suuri ja entistä lähempänä Fuji-sania, täällä ei ole koskaan täysin hiljaista ja joka aterialla syödään riisiä. Nauroin eilen niin paljon, että itketti. Jos minulla olisi aikaa, ikävöisin nyt kotiin.