19/05

Lähtiessäni piskuisesta vuoristokylästä meitä oli kahdeksan tiellä itkemässä. Kaikki, mitä olisin halunnut perheelle sanoa, jäi valtavan vollotuksen alle: ehkä oli kuitenkin selvää, että viikko oli suuri aarre kaikille. Minusta oli ihanaa olla osa suuren perheen arkea: yhteisiä illallisia ja baseball-pelejä. Vaikka olen nauranut täällä luonnottoman paljon, en muista milloin olisin päivä toisensa jälkeen pyyhkinyt kyyneliä vain koska nauru ei enää riitä.

Työt jatkuivat Abendissa: tällä viikolla leipomossa tehdään suomalaisia tuotteita. Tänään illalla kello seitsemän meillä on 'Finlando teaparty', jossa tarjoillaan korvapuusteja ja kinkkupiirakkaa. Työntekijät ovat erittäin mainioita oppilaita ja minä olen vastuussa pelkästään karjalanpiirakoista: eräästä japanilaisesta tytöstä on tullut aivan mainio korvapuustintekijä!

Eilen, ensimmäistä päivää takaisin olleena, päivä meni miltein kaikessa muussa kuin leipomisessa. Aamulla vaihdoimme kuulumisia, sitten teimme madeleineja, pakkasimme kakkuja ja valmistelimme suomalaisia tuotteita: iltapäivällä lähdin perheen isän kanssa viemään kakkulähetystä. Reissu piteni, kun hän esitteli minulle japanilaista puutarhaa, kauppoja ja uskomattoman kaunista, vanhaa temppeliä(jossa rukoilimme kokkitakit päällä). Takaisin palatessamme ehdin olla vain hetken töissä, kun oli jo aika lähteä kimonoliikkeeseen. Kimonjutusta kerron myöhemmin lisää!

Illalla Ellalla ja Santerilla oli farewell-partyt, joihin Ella otti minut avecikseen. Paikka oli kaksisataavuotias perinteinen japanilainen talo, jonka ohi olen aiemmin kulkenut ja luullut paikkaa museoksi. Talo oli yksinkertaisesti kaunis ja tarjolla oli sushia sekä suomalaisia kalaruokia. En tuntenut muita ihmisiä, mutta täällä ihmiset ovat todella vieraanvaraisia ja ystävällisiä, joten vieraiden on erittäin helppo viihtyä. Juhlat jäivät hieman lyhyeen minun osaltani, sillä kotiin oli palattava hyvissä ajoin.

Tämä viikko tulee olemaan kiireinen. Tiedossa on kimonoon pukeutumista, tee- ja illalliskutsuja, matka vuorille ja loppujen lopuksi Tokio. En täysin vielä ymmärrä, että kohta olen Suomessa, josta puuttuvat korkeat vuoret ja ihmeelliset kaupat, suurimuotoinen kohteliaisuus ja puikot ruokapöydässä. Kulttuurishokki saattaa olla suurempi palatessani kotiin: miten elää elämää ilman tällaista jännitystä? Olen yrittänyt valmistautua paluuseen suunnittelemalla ensimmäisiä viikkoja, jotta pudotus pehmenisi. Ja Suomessa on monia hyviä asioita, joita odottaa. Odotan roomalaisia kirjaimia, ihmisiä, omaa vaatekaappia, arkea ilman adapteria, ilmastoa ja hetkeä, jona olen erään kerrostalon toisen kerroksen rapussa ja koputan oveen.

Viikko tulee menemään nopeasti.