15/05

Alkuaikana ajatukset taisivat olla liikaa Suomessa. On kurjaa huomata, että lähtöön on alle kaksi viikkoa: juurihan olen löytänyt oman pienen paikkani täältä korkeiden vuorten välistä. Tuntuu kummalta, että kukaan siellä kotona ei osaa kuvitellakaan, mitä kaikkea hassua ja hämmästyttävää täällä on tapahtunut.

Tärkeää kakkututkimusta Tokiossa 

Keskiviikkona olimme käymässä Suomikoulussa, joka on englanninkielinen oppilaitos Fujiyoshidassa. Oppilaitos ei kyllä kuvaa paikkaa ollenkaan, sillä koulun lähtökohtana on se, että oppilaat oppivat mitä itse haluavat. Luokat tekevät paljon retkiä, tutkivat ympäristöään ja leikin kautta oppivat monia hyödyllisiä asioita. Englantia käytetään niin paljon kuin mahdollista, mutta halutessaan lapset voivat käyttää japania apuna. Luokkahuoneet olivat aivan ihastuttavia: nelosluokkalaisten seinältä löytyi esitelmiä niin Suomesta kuin prismasta.

Ensin tutustuimme kouluun, sitten menimme lähellä sijaitsevaan mökkiin grillaamaan. Grillijuhliin oli kutsuttu meidän kaikkien viiden hostperheitä ja työkavereita, joten jokaiselle oli vähän tuttuja ja vähän enemmän tuntemattomia. En tiedä kumpi oli parempaa, ruoka vai seura. Tiistaina syntymäpäiviäni viettäneenä taisi kohokohtana kuitenkin olla yllätyskakku edelliseltä perheeltäni ja tunteidennäyttämistä pelkäämättömänä oli reaktionani itkunsekava naurukohtaus. Smooth.

Palasimme takaisin koululle, jossa pienet ala-asteelaiset olivat valmistelleet meille esityksen. Siihen kuului lauluja, keksejä ja kortteja: kahden tunteen linjani jatkui, kun tippa linssissä kuuntelin kakkosluokkalaisten itse kirjoittamaa laulua. Sain synttärilaulun myös koululaisilta, eli 23-vuotissyntymäpäiväni meni suoraan johtoon paras syntymäpäivä -kilpailussa.

Keltaisessa laatikossa lukee 'i love you'

Ja syntymäpäivistä. Suunnitelmanani oli pitää matalaa profiilia, sillä vuosittaiset kriisit ovat opettaneet minut ottamaan toukokuun kahdennentoista vähän rennommin. Jotenkin homma kuitenkin paisui ja sain tehdä töissä itselleni syntymäpäiväkakun, hostperheeni vei minut kappa-sushiin(liukuhihnasushipaikka, jossa voi tilata tietokoneella haluamansa tuotteet ja ne tulevat vihreällä junalla nassun eteen) ja illan päätteeksi sain jopa muutaman paketin. Minulla oli yksi hauskimmista syntymäpäivistä ikinä ihanien ihmisten kanssa ja huomasin myös, että kaikki ihanat ihmiset Suomesta ovat myös koko ajan jossain ihan lähellä.

Muutaman päivän jakso pienessä konditoriassa on nyt ohi. Tein töitä yhden ihmisen kanssa kaikki päivät: työt olivat jokseenkin samanlaisia kuin Abendissa, mutta tekniikkani vahvistui. Olisin mielelläni ollut vielä muutamia päiviä kyseisessä paikassa, mutta paluu takaisin alkuun odottaa.

Synttärilahjakuva osa 1

Synttärilahjakuva osa 2

Sunnuntaina muutan uuteen – ja samalla viimeiseen – perheeseen. Tähän asti olen elänyt kylässä, josta ei lähde junia eikä busseja, jossa ei voi olla törmäämättä tuttuihin; jossa Fuji-san kertoo, milloin sataa. Täällä olen auttanut kotiläksyissä, käynyt joka ilta kylvyssä ja tavannut varmaan puolet koko kylän väestöstä. Minä olen ollut onnekas kaikin tavoin ja tilastoihin nojaten minun viimeinen perheeni tulee olemaan myös minun perheeni. Onneksi minulla on vielä viikonloppu tässä hullunkurisessa seurassa, jossa minulla on liian hauskaa huomatakseni päivien kulkua. Minulla alkaa olemaan Japanista liian monia muistoja, joita ikävöidä.