Haaste!

Pohjustetaanpa hiukan: ala-asteella testattiin yhteen- ja vähennyslaskuja allekkain ja minulla oli kokeessa yksi tehtävä väärin. Olin tuhottoman harmissani! Tarkastellessa laskutoimitusta, huomasin laskutavan olleen aivan oikein, mutta tuloksen väärin. Miten tämä on mahdollista?

En ollut saanut selvää omasta käsialastani.

Oli muistoni dramatisoitu tai ei, minulla on aina ollut huono käsiala. Muut tytöt kirjoittivat pyöristettyjä kirjaimia ja koristelivat kenties i-kirjaimet pienillä sydämillä, kun minä rustasin harakanvarpaita ja sain jokaisen kirjoitustehtävän jälkeen noottia. Lukiossa äidinkieli oli suosikkiaineeni, mutta alkutaipale oli minulle erittäin kivinen ja turhauduin kyseisen aineen läksyjä tehdessäni. Jossain vaiheessa jopa itsevarmuuteni kärsi rumasta kirjoitusjäljestä ja yritin opetella tyttömäisempää käsialaa: tulos ei kuitenkaan ollut halutunlaista ja vielä tänäkin päivänä teksti kynästäni tulee ulos silmukkaisena ja kompuroivana.

Ensimmäinen yritys

Koulussa olen suhteellisen hyvin onnistunut välttelemään kirjoittamista. Nyt puhutaan siis esimerkiksi suklaaspritsauksista Sacher-kakkuun tai maalaamisesta sokerimassaan. Luulen, että pystyn laskemaan myymälään päätyneet, minun spirtsaamani kakut yhden käden sormilla ja pakko myöntää: en taida olla luokaltamme ainoa, joka karsastaa tehtävää. No, minkä taakseen jättää, sen edestään löytää vai mites se meni..

Ensimmäiset katakanat ikinä ja zzzz...

Kuten aiemmin mainitsin, Japanissa on erittäin näyttäviä leivonnaisia. Täällä kirjoitetaan paljon tekstejä suklaalevyille ja toisinaan, myös täällä syrjempänä, niitä halutaan englanniksi. Töissä kävi ilmi, että minä en siihen pysty ja näin ollen minulle lyötiin haaste eteen: huhtikuun viimeiseen päivään mennessä minä kirjoitan nimeni nätisti. Voihan.. hitsi.